31. toukokuuta 2014

Voi kissakuume sentään!

Edellisessä postauksessa kerroin mm. siitä kuinka minua pelottaa hommata uutta kisua. Olen kuitenkin liian kissaihminen, että voisin elää ilman omaa karvapalloa.


Muutenkin olen alkanut käsittää sitä, kuinka järjetöntä oli ottaa Misty näkemättä sen emoa ja kotia. Ei pahalla kasvattajalle, mutta minulla on alkanut tulla kutina, että Mistyllä ei ollut kaikki ihan kunnossa. Joko Misty oli hiukan "maanantai kappale" (kuten piikin antanut eläinlääkäri opiskelija sanoi) tai sitten siellä oli jotai vakavampaa. Tietenkään tähän en tule saamaan vastauksia, koska minulla ei tietenkään ole mahdollista saada tietoja yliopistollisesta eläinsairaalasta. Luovutin Mistyn opetus- ja tutkimus käyttöön ja jos ollaan realistisia niin enkelini on jo tutkittu ja viety lopulliseen lepoon. Siellä varmaankin käsitellään kissat nimettömänä niin tuskin saisin mitään dokumentteja irti. Toisaalta en edes halua tietää.

Olen alkanut selviämään jo aika hyvin. Tosin edelleen tulee hankaluuksia katsella kissa videoita ja reblogata kisu kuvia Tumblrissa. Mutta niinkuin pari ihmistä onkin sanonut niin täydellisesti surusta ja tyhjyydestä ei pääse yli ellei ota seuraavaa kaveria. Ja kyllä tämä on aikalailla totta. Bonnie-hamsterin yli auttoi melkein heti tullut Misty enkä tunne tunnon tuskia Bonnien puolesta. Tiedän, että kaikki edesmenneet lemmikkini ovat paremmassa paikassa enkä usko, että heillä on pahoja tuntemuksia minuakaan kohtaan.
Lydia, Bonnie, Dylan ja Misty. Äiti rakastaa teitä ♥ Eikä sitten kitinää tuosta nimien määrästä. Kaikkien eteen olen tehnyt parhaani.

Näkymä tietokonepöytäni viereisestä nurkasta.
Asiasta tulevaisuuteen. Nimittäin seuraava karvamoottori jonka omistan on löytöeläintalosta(tms.) hommattu aikuinen katti.

Purinan sivuilta löysinkin hienot perustelut sille, miksi hommata juuri aikuinen katti.

"Aikuisen kissan ottamisen hyviä puolia

  • Aikuiset kissat ovat yleensä rauhallisempia, niillä on jo kehittyneet rutiinit ja persoonallisuus. Ne ovat polttaneet loppuun sen ylimääräisen energian, joka niillä oli pentuna, ja ne ovat valmiita asettumaan aloilleen, ja ne ovat usein myös oppineet sisäsiisteiksi.
  • Kun hankit kissasi tunnetusta kissatalosta tai muusta hyväntekeväisyysjärjestöstä (esim. Suomen eläinsuojeluyhdistyksen SEY:n alaosastot), varmistat, että kissasi on saanut eläinlääkärin tekemän kunnollisen terveystarkastuksen, on leikattu, rokotettu, madotettu, mikrosirutettu ja sille on tehty kaikki muutkin tarpeelliset toimenpiteet ennen uuteen kotiin sijoittamista.
  • Monissa tapauksissa kissan menneisyys tunnetaan, joten kissatalo voi auttaa sinua valitsemaan itsellesi ja elämäntapaasi sopivan kissan. He luultavasti tietävät myös, tuleeko kissa toimeen lasten, toisten kissojen tai koirien kanssa. Yleensä kissatalon henkilökunta on yhtä halukas kuin sinäkin etsimään ihmiselle sopivan kissan, eivätkä koskaan halua sysätä moniongelmaista kissaa jollekin vain päästäkseen eroon siitä.
  • Hyväntekeväisyysjärjestöt ja kissatalot voivat tarjota arvokasta tukea ja neuvoja kissan koko elämän ajan.
  • Koska kissataloissa on jatkuvasti paljon kissoja vailla kotia, on valinnanvarakin suuri, joten löydät todennäköisesti juuri sellaisen kissan kuin olet halunnut.
  • Ennen kaikkea saat suurta mielenrauhaa siitä, että tiedät antaneesi kissalle uuden mahdollisuuden.
(Lähde: Purina)"

Varsinkin tuo viimeinen täppä puhuttelee minua. Vaikka Misty oli minulle todella läheinen niin uskon että tuolla jossain on se pörisijä joka tulee tarvitsemaan minua juuri sillä hetkellä. 
Tästä juontaakin se, että kun ajattelen mielenterveyttäni niin minulla on mm. ongelmia hoivaviettini kanssa. Se on enemmänkin ylitsevuotavaa. Ja juurikin minua itseäni vahingoittavalla tavalla. Kulutan itseni loppuun hoivaamalla muita (joskin sitä minun hoivaani ei aina edes huomaa), mutta ihmisiltä ei valitettavasti saa aina ehdotonta rakkautta. Mistyllä oli se taito osoittaa rakkautta juuri sillä tavalla, että tunsin sen olevan (lähes) ehdotonta ja vilpitöntä. Mistyn hoivaaminen oli minulle myös minulle hyvä keino kanavoida tunteitani ja ongelmiani. Se tunne kun vauva tervehti minua tullessa kotiin ja herätti aamuisin. Ei sitä voi kuvailla. Se pörinä ja kujerrus, "metsästysääni" sun muut. ♥ Mistyä en pysty korvaamaan millään tempulla, mutta voin sanoa, että tarvitsen kissaa elämääni. 


17. toukokuuta 2014

Syrjäytymisen ABC

Joo boo-freaking-hoo taas tulee kitinä postaus. Tuskin kukaan blogiani lukee joten fuck it! Minähän kirjotan mitä haluun.

Työsopparin päätyttyä arkeni ja viikonloppuni on ollut seuraavan laista: 
  1. Herään 6-9 välillä
  2. Keitän kahvit ja katson telkkaria
  3. Saatan avata koneen jossain välissä
  4. 18-21 välillä siirryn sänkyyn koomaamaan ja odottamaan unen tuloa
Ja sama homma jatkuu. Okei olen onnistunut käymään työkkärissä, lääkärissä, kynsihuollossa jne, mutta silti yleisin viikon kohokohta on se että olen kerran tai pari käynyt lähikaupassa.
Selvästikkään unelmani baarissa tai reiveissä käynnistä ei tule onnistumaan mitenkään. Ja syy ei ny ihan välttis ole siitä että en ole pyytänyt. Olen Facebookissa kovasti pyytänyt seinällä ja ihan henkilökohtaisestikkin ihmisiltä. Eipä tullut tuloksia. 

Usein alan itkemään tuttujen lisätessä faceen kaverikuvia, bilekuvia ja piknik/puistoilu kuvia. Miksi minä en voi kokea tuota enään? No miksi en sitten enään pyydä kavereita käymän/puistoon/hengaamaan? No jos mä en saatana saa ketää baariin mun kaa nii miten mä voin olettaa että joku sietäis mua sit selvinpäin?? Muutenkin kaikkien kaveri kuvien jälkeen olen havainnut että ihmisillä on muitakin kavereita, jotka ovat heille miljoona kertaa tärkeämpiä kuin minä tulen koskaan olemaan.

Ainoa asia, joka pitää minut vieläkin kuivilla viiltelystä on mieheni. Tiedän sen, että yksikin viilto niin hän jättää minut. Joo jäkä jäkä viiltely ei mitään auta. Joo tiedän tämän kyllä henkilökohtaisesta kokemuksesta! Viiltely olisi minun tapani päättää päiväni, tai ainakin aiheuttaa itselleni vakavaa tuskaa minkä vähintäänkin ansaitsen. Anteeksi nyt vaan kaikki, mutta en oikeasti nää mitään valoa tunnelin päässä. En koulua mistä valmistua, työtä mitä saisin tehdä tai lemmikkieläintä joka pysyisi elossa edes muutaman vuoden.

Vaikka tässä elämäntianteessa en näe ollenkaan järkevänä hommata minkään laista lemmikkiä, saatika lasta, niin kyllä vielä joskus haluan kokea sen kun oma kissa tervehtii häntä pystyssä kun saavun kotiin. Puhumattakaan siitä kun hakisin oman lapseni tarhasta tai koulusta. Kaikkiin näihin liittyy kuitenki erittäin suuri kammo siitä että onnistun rikkomaan kaiken. Ensimmäinen oma kissani kuoli 11kk iässä ja 2 hamsua muutaman kuukauden iässä. En siis pysty ymmärtämään miten minä ihmisen riekale pystyisin kasvattamaan yhtään elävää otusta edes vuoden ikäiseksi. 

En tiedä edes mitä toivoisin tapahtuvan.

Kaveri? In my dreams. Kuukausi minun kaverina ja johan karkaa huutaen kuinka hullu ja sekaisin olen.
Lobotomia lääkkeillä? No en kyllä mielellään haluisi lääkekoekaniiniksi, mutta toisaalta. Toisaalta pitää pysyä poissa kaikelta osasto yms väännöltä, koska elokuussa on Weekend festarit ja marraskuussa julkaistaan uusi pokemon peli.
Alkoholisoituminen? Nope, se on ihan saatanan kallista noin rahallisesti.
Itsemurha? Weekend festarit ja uus pokemon peli tulossa, joten nope.
Kissa? Pitäkäähä kirjaa, kusen kuitenkin jotain ja minulle jo elämän ehdoksi muodostunut purisija lopetetaan alle vuoden ikäisenä.

Anyway, saatan vaikuttaa siltä, että kertään vain sääliä tällä kirjoituksella. Noh, osuit nappiin!! Se että kitisen blogiini on hätähuuto ja toive teille kaikille, joista tuntuu, että olen heidän kaverinsa /tuttunsa/ystävänsä; Minä olen täällä vielä! Jos joku pyytäisi minua kahville tai jonnekkin, niin se merkitsisi minulle oikeasti todella paljon. Ette tiedäkkään kuinka paljon. 
Se että esim. Iris pyysi minut luokseen vähän aikaa sitten, niin voi kuule.. Iris, se oli mun kuukauden kohokohta rakastin sitä vierailua todella paljon. Se teki päivästäni aurinkoisen eikä hymyily ollut silloin hankalaa.

Minulla oli paljon toiveita kun aikoinaan muutin tänne isoon omenaan. Harva niistä toivista on toteutunut.

6. huhtikuuta 2014

F60.3

Tämä postaus on kitinä postaus. Saa perääntyä!

Niin miksi minä julkisesti itken ja valitan? Koska tämä on niitä harvoja keinoja kanavoida tunteitani, mietteitäni ja kuulumisiani. Alku vuodesta tapahtuneet sattumukset ja kuukauden takainen menetys ovat tehneet tehtävänsä. Puhumattakaan pian loppuvasta työsopimuksesta. Olin jo muutenkin aikalailla sulkeutunut kotiini siitä lähtien kun yli vuosi sitten edellisessä työpaikassani pomo sanoi että se on bye bye koeajan jälkeen. Muutettuamme Timon kanssa yhteen tämä erakoituminen räjähti käsiin. Paranemisen hetkiä oli gyaru miittien myötä ja kun sain uuden työn. Pikku hiljaa alamäki alkoi ja lumipallo kasvoi. "Lumipallo" tippui ekalta kielekkeeltä tammikuussa ja kuukausi sitten pallo tippui paljon korkeammalta ja syvemmälle kun jouduin yllättäen jättämään ikuiset hyvästit omalle karvaiselle rakkaalle lapselleni.
Nyt on kuukausi Mistyn lähdöstä kissojen taivaaseen. Vieläkin ajatuskin Mistystä saa minut itkemään. Tänään olen jo muutamat parku kohtaukset käynyt läpi. Tänään 6.3. tulee kuukausi Mistyn kuolemasta. Tänään on myös Mistyn 1. syntymäpäivä. Vaikka kuukausi on vain kulunut, on se tuntunut monelta kuukaudelta. En vieläkään voi ymmärtää miten olen ehtinyt esim. olemaan viikon Jyväskylässä, hankkijut geelikynnet ja käynyt läpi 2 erittäin kuluttavaa ja kauheaa päivää, joita pelkään edelleen. Tuosta 6.3. päivästä puhumattakaan. Johtuneeko tämä "huuru" siitä, että olen upottautunut Pokémmonien pariin vai siitä, että olen tämän kuukauden aikana kokenut niin pahaa ahdistusta, stressiä ja kyyneliä että olen ihan huurussa.

Pari päivää sitten olen viimein alkanut myös ymmrtää asiaa, jonka olen tiennyt jo pari kuukautta. Nyt puhuun diagnoosistani, joka on postauksen otsikkonakin. Diagnoosinani on nykyään (mm.) tunne elämän epävakaa persoonallisuushäiriö (epävakaa persoonallisuushäiriö, rajatila persoonallisuus jne.). Tässä kun olen lueskellut artikkeleita, keskusteluja, blogeja sun muuta olen alkanut tajuamaan itseäni ja mielenterveyttä. Teininä minulle diagnosoitin nuoruusiän masennus ja muistan edelleen kuinka "vain pelkkä masennus" tuntui ihan väärältä. Yksi hoitajakin tokaisi aikoinaan "Et sä voi olla masentunut ku oot noin sosiaalinen ja puhelijas". Niimpä. Olen itsekkin miettinyt pitkään sitä, että miten olen aina pysynyt olemaan avoin, sosiaalinen, puhelijas ja ajoittain ihan ok. Ja miten tässä kaikessa paskassa olen aina ollut sellainen selviytyjä/pärjääjä luonne? Miksi en koskaan teininä viillellyt itseäni kuolema/itsemurha mielessä? Miksi en pysty pitkällä tähtäimellä (tai lyhyellä) sitoutumaan esim. harrastuksiin? Miksi mielialani vaihtelevat erittäin rajusti parinkin tunnin sisään, joskus ilman suurta syytä? Miksi minulla on melkein 24/7 tyhjyyden tunne? Välillä se on henkistä, välillä minusta tuntuu siltä että "kuoren" alla ei ole mitään, ei edes sisäelimiä. Ja paljon paljon muita kysymyksiä, joihin pelkästään diagnoosini taudinkuva/oireet antoivat vastauksen. Tuntuu jopa siltä, että näitä oireita on ollut jo niin pitkään kuin muistan. Ehkä eniten sieltä viidenneltä luokalta alkaen kun aloin ensimmäistä kertaa suunnitella itsemurhaa ja olin monta kertaa lähellä alkaa viillellä itseäni.

Yksi osio Terveyskirjaston sivuilla tuntui iskevän niin naulan kantaan, että koin ihan todella suuren oivalluksen tunteen:
"Hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelko on yleistä. Yksinäisyyttä voi olla vaikea kestää. Yksin jääminen voi tuntua suunnattomana turvattomuutena, joka on kuin pienen lapsen hätää. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän läheisiä ihmissuhteita voivat sävyttää epätoivoiset yritykset estää toista hylkäämästä esimerkiksi tarkistelemalla, takertumalla toiseen tai anelemalla häntä olemaan jättämättä."
Kyllä, olen anelija. Olen myös ajoittain obsessiivinen, omistuksen haluinen, miellyttämisen haluinen ja no aika outo joissain ihmissuhteissa. Tämä on ollut ongelma niin kaveri kuin seurustelu suhteissakin. Tässä välissä pyydän anteeksi kaikilta niiltä jotka kokevat, että ovat joutuneet tämän obsessioni kohteeksi. Kaikki tämä juontaa juurensa siihen, että pelkään tämän ihmisen menettämistä ja sillä hetkellä tämä ihminen/ihmiset ovat minulle kaikki kaikessa, maailman keskipisteeni jne. Minulle ei ole väliä onko kohde kiinnostunut minun asioistani paljookaan. Pienelläkin kiinnostuksen osoitulla voi päätyä kohteekseni ja "parhaaksi ystäväkseni". Kiinnyn erittäin nopeasti näihin ihmisiin ja haluan olla heidän uskottunsa ja luotetuin ihmien. Obsession kohteeni on yleensä myös ollut sillä hetkellä se jolle kerron kaikki huoleni. Enkä tee sitä mitenkään inhimillisellä tahdilla vaan kirjaimellisesti kaadan kaiken tämän ihmisen niskaan. Olen tullut monesti jätetyksi, koska ihminen on kokenut, että hän/he ovat minun terapeutti ja kaikista apu yrityksistä huolimatta vaan jatkan paskan kaatamista. Olenkin alkanut tajuamaan tätä ja myös alkakut eristäytymään ihmisistä. Miksi eristäydyn vaikka ihmissuhteet ovat minulle obsessio? Yksinkertaisesti, en halua välttämättä tutustua uusiin ihmisiin hyvin, koska pelkään että heistä tulee minulle obsessio ja sitten he jättävät minut. Kitisen jatkuvasti yksinäisyyttäni, mutta itse vain pahennan sitä. No miksi en puhu jo olemassa oleville kavereilleni niin usein, kutsu heitä hengaamaan kaupungille, pyydä seuraksi keikalle jne? Koska pelkään häiritseväni heitä ja pelkään että hänestä/heistä tulee obsessioni jne. Ja jos ihminen ei puhu minulle niin se tuntuu siltä, että minut on hyljätty ja unohdettu.
Voi omg kun saisin niin pitkän tekstin tästäkin aikaiseksi, mutta haluun puhua muustakin. joka tosin liittyy yksinäisyyteeni hupsis.

Anyways... Minä haluan bailaamaan!! En millekkään ryyppy reissulle, en missään nimessä. Vaan ihan vesiselvänä jollekkin klubille/reiveihin tanssimaan EDM musiikin tahtiin! Ja syitä miksi on se, että minulla ei ole oikein tietoa missä näitä on ja  milloin. Vajaa 1,5 vuotta sitten olen viimeksi käynyt bailaamassa ja baarissa olen ollut viimeksi viime kesänä. Helsingin keskustan klubeista olen käynyt vain kahdessa ja molemmissa vain kerran. Yksi syy lähtemättömyyteeni on se että ei ole seuraa. Mutta arvatkaa olenko koskaan kysynyt keneltäkään, että haluaisiko joku lähteä? No en tietenikään ole! Koska pelkään häiritseväni ja se obsessio juttu. Wuppiduu vaan.. 
Koska en halua suoraan kysyä keltään enkä julkaista itkua facessa niin kitisempä täällä. Buahhah! 
Tylsistyminen on minulle myrkkyä ja sitähän elämäni on. Kaiken vapaa-aikani olen kotona nyhväämässä. Hyvänä viikonloppuna saatan käydä lähikaupassa. Mutta kysynkö koskaan keltään, että onko heillä menoa? No enpä tietenkään koska jäkä jäkä jne. 
Lopetankin tämän päättömän ja rönsyilevän kitinäni siihen, että minulla on tylsää, haluan tehdä asioita tässä isossa kaupungissa, mutta olen urpo joka ei osaa/uskalla/halua lähestyä ihmisiä, mutta ei halua tehdä näitä asioita yksin. Ja päällimmäisenä tekemisenä mitä haluan tehdä on juurikin tuo bailaus. Tai edes ihmisten näkemine.

Kiitti, mä kuittaan.

22. helmikuuta 2014

Little Kandi Girl

Hei!

Tässä kuluneina päivinä ei oo oikein mitään tapahtunu.. Tammikuussa tapahtui räjäyttäviä asioita, mitkä lamaannuttivat minua vaan lisää. Muutenkin olen viettänyt monta rankkaa päivää, jolloin huulen pureminen ei vain auta. On se mielenkiintoista miten ahdistus, paniikki ja masennus syvenee huomattavasti esim. kun lopettaa tupakoinnin! Joo on tullut lopetettua! 3.1. oli viimeinen kokonainen ja pari viikkoa sitten oltin humalassa 2 sauhua, jonka jälkeen sanoin että joo ei tod ja juoksin huuhtelemaan suutani, kaljalla. Eli elämässä on jotain ehdistystä tapahtunut :D Tosin tällä hetkellä en ole huomannut kuin rahallisen hyödyn.. Muuten on olluut vaan negatiivisii vaikutuksii. Esim napostelu, hermostuneisuus, keskittymis vaikeudet, itku herkkyys jne jne jne.

Pakko kuitenkin kirjoitella jostain muusta. Tällä viikolla on nimittäin tullu pari kertaa vierailtua askartelu liikkeessä.


Meikkaus pöytäni on vallattu! Helmet hyökkäsivä! 


On tullut hiukan punottua.. Jotkut ovatkin näitä ehkä esim. Instagrammis nähny? Kandi nimellä näitä kutsutaan ja kyseessä on Rave kulttuurin kuuluvat rannekorut, jotka kuvaavat ystävyyttä. Vaikka minun sosiaaliset kontaktit voi laskea yhden käden sormin niin ei se estä minua tekemästä näitä ystävyys koruja. Pari vuotta olen jo kyttäillyt netistä erillaisia kuvia, tutoriaaleja ja inspiksiä. Kuitenkin vasta nyt aloin askartelemaan. Ihan yksinkertaisia malleja olen vasta tehnyt. Ei minulla mihinkään kiire :)


Yllä olevassa kuvassa on 3 lempi Kandiani. Nämä yksilöt ovat harvinaisen yksinkertaisia tehdä kun varaa hiukan aikaa ja hermoja :) Reunoilla Ladder tyylillä tehdyt ja keskellä double.

Minulla on myös harkinnan alla menisinkö elokuussa Weekend Festivaaleille.. Tahto olisi kova, mutta festarit ovat tylsiä yksin ja ehkä myös hitusen vaarallista pahimmassa tapauksessa. Rekistöröidyin kuitenkin ennakkomyyntiin ja palkkakin kerkee tulla ennen sen loppua. Tähän tietoon olen ainakin yhden päivän lipun ostamassa. Vaikka menisin yksin ja vikisisin niin kyllä minä haluan, että kalenterissani lukee muutakin kuin..... noh tyhjää. Kai minullakin on oikeus joskus pitää hauskaa. Vietän kuitenkin kaiken vapaa-aikani kotona (ellen käy lähikaupassa tms) niin enköhän osaa hauskaa pitää yksinkin. Muutenkin Weekendi ei voi helpommaks mennä matkustamisen puolelta. Jos mieheni ei pakota meitä muuttamaan niin matkaa festari alueelle olisi muutama pysäkin väli ja kilometrin-kahden kävely. Ei paha ollenkaan!

Noh kuitenkin. Ainakin yhden päivän (luultavimmin perjantain) lipun ostan. Toivottavasti kerkeän siihen mennessä saamaan jonkun kaverin, mutta kyllä yksinkin voi hauskaa pitää :)


6. helmikuuta 2014

Helmikuu 2014 Livbox

Minäkin hyppäsin mukaan tähän Livbox junaan! Boxi on kerennyt jo porskuttaa niin kauan, että siitä on kerennyt nähdä monta blogi postausta. Tammikuun alussa tuli mitta täyteen ja oli se sitten pakko tilata kolmeksi kuukaudeksi!




Eilen postiluukusta oli tippunut "liian suuri kirje" lappu ja tänään kävin paketin hakemassa. Täytyy sanoa että ei tullut pettymystä. :) Mies hiukan kitise aluksi, että onko tässä nyt mitään järkeä, mutta onneksi mieli muuttui edes hiukan. Laatikossa oli nimittäin 2 tuotetta miehillekkin.


Paketissa oli minulle vain yksi tuttu tuote. Hyvä vaan, tulee kokeiltua uusia juttuja :)

 Katsellaan ensin miesten puolelta:

[3D]Mension Hair&Body shampoo Mies ei niin innosunut tuoksusta, mutta minä tykkäsin. Varmaan tulee käytettyä jossain välissä. Viimeistään kun muut loppuu :D

Calvin Klein Encounter EDT Tästä mies taas innostui tosissaan! Käski mennä ostamaan ison putelin tätä :D Katsotaan nyt. Herra käyttää hajuvettä nimittäin sellaisia määriä, että huhhuh..


Carmex Classic huulivoide Juu kyllähän näille löytyy käyttöä. Minulla on tapana jemmailla huulirasvoja vähän joka paikkaan, niin eiköhän tämäkin jonnekkin päädy. Plussaa tästä viilentävästä fiilingistä *peukku*

Neutrogena Norwegian Formula käsivoide Noniin! Olen monesti meinannut tätä ostaa, mutta syystä tai toisesta se on aina jäänyt hyllyyn. Onneksi sain tämän nyt, koska osoittautui ensi käytöllä jo paremmaksi kuin ne mitä omistan tällä  hetkellä. Tykkään!

Eucerin Aquaphor hoitovoide Juu eiköhän tällekkin jotai käyttöä löydy...

Garnier Miracle Skin Perfector BB-voide Tämä oli se ainoa tuote mikä oli tuttu. Edellinen tällänen olikin jo aika loppumassa. Harmi vaan, että tämä vaalein sävykin on hieman liian tumma minun iholle, varsinkin talvella. Pakkaus on kuitenkin täysikokoinen, joten en valita.

John Frieda Full Reprair Strengthen & Restore shampoo ja hoitoaine Tuoksu on hyvä ja olenkin tässä juuri vaalentanut hiukseni hampuksi niin toki voin testata.

Hiuksista muuten sen verran, että hups suunnitelmat muuttu. Piti tulla violetit tai violetti/mustat, mutta... Tykästyinkin tähän oranssihtavaan hamppuun. Täytyy varmaankin värjäillä huomenna sit tälläsel... Oranssihtavalla vaalean ruskealla? Juuret on nimittäin platinat ja lauantaina pitäisi olla ilman pipoa :D